Subwoofer
sivu 5
viilutus
sivu 1 | sivu 2 | sivu 3 | sivu 4 | sivu 5 | sivu 6 | sivu 7 | sivu 8
Etukäteen arvelin viilutuksen olevan koko projektin vaikein osa, sillä
se oli ainoa vaihe, mistä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta.
Internetistäkään ei löytynyt kovin suurta määrää tietoa aiheesta, mutta
erilaisista viilutustyyleistä ja -tekniikoista valitsin silti omakseni
puuliiman ja silitysraudalla kuumentamisen.
Ennen viilutuksen aloittamista pinnat oli saatava täysin suoriksi.
Siispä hioin kaverini lainaamalla epäkeskohiomakoneella (kätevä vehje)
puolen millin heitot kotelon laidoilta pois ja kittasin ruuvien jättämät
aukot umpeen. Kitin kuivuttua hioin kitatut kohdat ja puhdistin lopulta
puupinnat huolellisesti pölystä.
Viilut olivat kaistaleina, joiden pituus oli noin kolme metriä ja leveys 20cm. Leikkasin kaistaleet viiteen osaan, ja näin muodostuneita palasia meni jokaiselle sivulle kolme. Tasasin sivut terävällä mattopuukolla ohjurin avulla ja teippasin kaistaleet maalarinteipillä kiinni levyksi, joka oli jokaiselta sivultaan noin viisi senttiä yli kotelon reunojen.
Levitin Kiilto 66 -puuliimaa lastalla viilutettavalle sivulle kerroksen,
josta näki hieman läpi. Tässä vaiheessa vanha kunnon silitysrauta olikin
jo kuuma. Asettelin viilulevyn suoraan liimapinnalle, pistin leivinpaperin
väliin ja aloin kuumentaa viilutusta silitysraudalla. Ideana on siis
kuumentaa liimaa niin, että se kovettuu ennen aikojaan ja viilu pysyy
tiukasti kiinni puussa. Toinen vaihtoehto olisi ollut käyttää järjetöntä
määrää puristimia ja antaa liiman kuivua omalla vauhdillaan, mutta mielestäni
viilun liikahtamisen riski oli liian suuri. Kuumennuksen alussa viilua on
vielä helppo asetella oikeaan suuntaan.
Arviolta 20 minuutin kuumennuksen jälkeen viilu oli jo tukevasti puussa
kiinni, eikä enää irronnut vaikka sitä yritti hieman raottaa sivulta.
Olikin siis aika tarkastella lopputulosta. Pahaksi onnekseni huomasin
olleeni etukäteisarveluissani oikeassa, sillä viilusiivujen väleihin olivat
ilmestyneet millin, parin levyiset raot. En vieläkään käsitä, miten siivut
ovat käyristyneet liimauksen aikana, sillä tasasin niiden laidat täysin
suoriksi.
Sama ilmiö piinasi jokaista neljää viilutettavaa sivua. Korjasin tilannetta
liimaamalla rakoihin ohuet palaset viilua, eikä tilanne varsinkaan kaukaa
katsottuna näyttänyt enää yhtään pahalta. Tuleva lakkakerros tulisi
häivyttämään rakoja entisestään, joten en ollut enää kovin huolissani.
Aina saatuani sivun valmiiksi leikkasin ylimääräiset sentit terävällä mattopuukolla pois. Olin hieman skeptinen reunojen onnistumisen suhteen, mutta viilu on niin ohutta ettei sen reunoja juurikaan näy. Tässä vaiheessa viilupinta ei vielä näyttänyt kovinkaan hienolta, mutta oli onnistunut melko hyvin ottaen huomioon sen, että en ollut tehnyt hommaa aiemmin.